Hillajänkälä

Se on tuo hillastus. Sitäkö lähet ison ämpärin kans jostaki Pakavuoman laijasta, josta ei näe ko horisontin jossaki kilometrien päässä ja rompsottelet sielä jänkkäheinien keskelä, että ees johonki pelipaikoile pääsisit.

No sitte kyllästynheenä käänät kulkusti mettän reuhnan ja sieläpä näyttäs olevan yksi mätäs keltasena. Lähele päästyä huomaat kuitenki, että on yksi puolikypsä, joka kymmenlitrasen ämpärin pohjale kopsahtaa, ko jalkapallo tyhjäle pelikentäle, muut viistoista onki sitte raakoja. Siinä vaiheessa tekis mieli kääntyä takasi autole, mutta no, katothan vielä.

Varmuuven vuoksi kuitenki hypistelet niitä punasiaki, mutta tottuus on, ettei ne kannasta irtoa. Kiusaus olis repiä nekki, joku hörökorva ne kuitenki kokkoilee, semmonen joka ossaa tulla oikeala aikaa. Siinä aikasti pyöriskelet, kävelet ja kumarut aina keltasen marjan kohala, vaikka solis niin pieni, että pinsetit tarttis, että saapi ehjänä nostettua.

Sääskiki on eksyny korvareikhän, metelöittee sielä ja sokkopaarma joka ei välitä offista purree kipeästi kämmenselästä. Siinä sitte ihmettelet, että mistä pirun kentiltä ne niitä kolmia ämpäriä kantavat. Passaa niistä kuvia ottaa. Omia hillasaahliita ei kannata mainostaa, ko hyvänä vitsinä.

Samala mietit niitä jänkkäpilkkoja, johon olet jättäny kypsymhän ens viikoksi. Kyllä sinne on joku ämpäripartio tietekki eksyny ja tehny selvää jälkeä. Saapikhan yölä nukuttua. No, ko siinä aikasti kiukun ja katheuven voimala kokoat, on pohja kymmenlitrasesta peitossa ja vähä ylikki.

Sitä vois oikosesti aatella, että kyllähän tässä minuksi on, mutta ko laskee, että automatka oli jo sen verran pitkä, ettei polttoainekulut kata kerättyä hillamäärää. Johan sille nauraa kylän koirakki, että ajjaa parikymmentä kilometriä ja kantaa muutaman hillan kotia. Ei muuta ko saapasta turpheessen. Jos ne yöpakkaset kohta pelastas.