Kauno Kaulasen esittely
Olen Kauno Kaulanen ja kotoisin Äkäslompolosta. Luonto ja luonnossa liikkuminen ovat minulle todella tärkeitä ja niiden merkitys elämässäni on kasvanut vuosi vuodelta. Kauniissa tunturikylässä kasvaneena näitä maisemia ei ole aina osannut arvostaa ja nähdä niitä niin kuin turistit näkevät ne, mutta kyllä sitä nykyään on oppinut ymmärtämään niiden arvon. Musiikki on kuulunut tärkeänä osana elämääni teinivuosista lähtien. Ehkä oletkin kuullut Ylläsvalssin täällä käydessäsi? Siinä on isäni Aatos Kaulasen tekemä hieno teksti ja sävel on lähtöisin minun kynästä. Kuinka hyvin isäni sen sanoikaan: ”he silloin varmaan huomas sen kuinka kaunis on kuva Ylläksen”. Äkäslompolon kylä seitsemän tunturin ympäröimänä on luonnon aarreaitta monessa mielessä. Yllästunturihan se tunnetuin on ja sen molemmin puolin olevat kylät Äkäslompolo ja Ylläsjärvi ovat Suomen johtavia hiihtokeskuksia. Turismin määrä on kasvanut kotikylässäni vuosi vuodelta ja ympärivuotinen matkailu alkaa olla jo Äkäslompolonkin arkea. Yhä useammat turistit hakevat Lapin luonnosta rauhaa vastapainoksi kiireiselle arjelle.
Valokuvaaminen tuli elämääni muutama vuosi sitten. Se lähti alussa pienestä liikkeelle; kuvia matkoilta Suomesta ja ulkomailta. Tykkään liikkua luonnossa ja luontokuvaus alkoi vähitellen vetää puoleensa. Luonnon monimuotoisuus ja sieltä löytyvät kuvauskohteet tarjoavat parastaan kaikkina vuodenaikoina. Ehkä talvi on viehättävin kuvattava. Lumipyry ja sumuinen sää ovat mielenkiintoisia. Pimeys ja kuutamo kiehtovat. Olenpa joskus tehnyt niinkin, että pimeän tullen pakkasin nuotiotarvikkeet reppuun ja nousin Kuer-tunturin huipulle kuvaamaan. Kuun valossa ulkona ei ole yölläkään pimeää. Silmä tottuu luonnonvaloon. Luonnossa tavatut eläimet tarjoavat myös mielenkiintoisia kuvausmahdollisuuksia. Lumessa nukkuva poro on yksi viehättävimmistä ottamistani eläinkuvista ja myös yksi myydyimmistä canvas-tauluistani.
Paitsi hienoja kuvauskohteita ja kuvia luonto merkitsee minulle rauhoittumista ja mielen tyyneyttä. Tykkään kävellä yksin tuntikaupalla metsässä ja tunturilla. Talvella metsäsuksilla liikkuminen on parasta. Kun on aikaa pysähtyä luonto antaa parastaan. Silloin näkee sellaisissakin asioissa kauneutta, mitä kiireessä ei näe. Oletko koskaan huomannut, miten kaunis voi olla vaikkapa huurteinen koivu kirpeänä pakkasaamuna tai vanha lato metsän siimeksessä? Toivon, että voin tarjota sinulle canvas-taulujemme kautta ripauksen Lapin luonnon taikaa!
Tervetuloa verkkokauppaamme!