Revontulet eivät kerro

Otsikko taisi olla Mauri Sariolan romaanin nimi vuodelta 1957. Rikosjännärissä muuten liikutaan vanhan Pallashotellin miljöössä ja maisemissa.

Tänä päivänä revontulia voi kuvata lähes jokainen älypuhelimen omistava. Hienoja time laps- ja videokuvia on media pullollaan. Revontulet voidaan myös ennakoida auringon purkauksia seuraamalla ja monia asiaan vihkiytynyt kuvaaja voi jo valmiiksi siirtyä omalle valosaasteettomalle kuvausreviirilleen. 

Vielä 60-luvulla Äkäslompolo oli valosaasteeton kylä ja revontulet näkyivät ilman valojen sammutteluakin. Yhtenä talvi-iltana lähdin postinhakureissulle, mikä oli silloinen kylän kakaroiden iltahomma. Meiltä oli postille noin rapea kilometri ja jossain vähän ennen joen ylittävää siltaa alkoi luminen maisema elää. Aluksi havaitsin, kuinka lumi alkoi väreillä eri sävyissä, sitten nostin katseeni taivaalle. Keskitaivas leimusi, ei vain vihreänä, vaan oranssin ja punaisen eri sävyissä. Värisävyt heijastuivat ympäröivästä lumesta, tuntui kuin olisin kulkenut jossain ihmemaassa, ja se leimujen äänettömyys lisäsi epätodellisuuden tuntua ja pelotti. Keskitaivaalle syntyvä koronailmiö näytti joltain syöveriltä, joka kohta syöksyisi alas ja nielisi maailman ja sen pinnalla kävelevän postinhakijan sisäänsä. En uskaltanut katsella tuota maailmanloppua ennakoivaa leimuamista, vaan painoin karvalakkia syvemmälle ja puolijuoksua painelin postille. Paluumatkalla taivas oli vetäytynyt pilveen ja alkoi karvoa lumihiutaleita.

Siihen aikaan olikin uskomus, että revontulet enteilevät pakkasen lauhtumista ja lumituiskuja. Kai se oli vuosisatojen aikana syntynyt kokemukseen perustuva oletus, vaikka tieteellisesti siitä ei taida näyttöä olla. Joka tapauksessa tuon lapsuuden kokemuksen jälkeen on suhtautuminen tuohon luonnonilmiöön ollut aika neutraali. Ja kun ilmiön syyt on selitetty auringon purkauksista ja maan magneettikentistä johtuvaksi häiriöksi ylemmässä ilmakehässä, niistä hehkuttaminen jonain salaperäisinä taikatulina tuntuu aikansa eläneeltä. Antaa vain japanilaisten ihastella taivaantulia ja uskoa niiden tuomaan lapsionneen. Aurora Borelis on matkailuvaltti, ei muuta.

Tai, ehkä ei sittenkään. Tätä juttua rakentaessa kävin illalla ajelemassa Aakenuksen tiellä ja tuulilasin läpi havaitsin pientä valoilmiötä pohjoistaivaalla. Äkäsjoen ylittävällä sillalla jäin ihastelemaan kunnon ilmiöksi paisuneita revontulia. Siinä valosaasteettomassa ympäristössä lumouduin taas kerran revontulien ennalta arvaamattomasta liikkumisesta taivaankannella ja violetin sävyistä, jotka reunustivat tulien vihreää aaltomaista liikettä. On niissä taikaa.