Hillan hakua tunturin takkaa

Kesänkijoki luirii hitaasti; rehevöitynyttä vesiheinää kasvaa ja paikka paikoin joki näyttää olevan melkein ummessa. Laiska virta aaltoiluttaa heiniä ja sitä liikettä unohtuu tuijottamaan samalla tavoin kuin liekkien välppäämistä metsänuotiolla. Ajatukset ajautuvat sopivasti sivuraiteille tässä ja nyt hetkestä. Joskus tuo vesi oli kirkkaampaa.

On vaikea uskoa, että joskus 60 -luvun alkupuolella tämän lähelle joenpintaa painuneen sillan alta kulki venekunta, jossa itseni lisäksi istui kaksi muuta vähän isompaa poikaa ja kaksi aikuista miestä. Pikkupojan silmin sillan alitus oli jännittävä tapahtuma, sillan kansi oli korkealla ja äänet kuulostivat erilaisilta. Matkasta on jäänyt muutamia yksityiskohtia mieleen.

Kruununmajan ohitus ja paikka, missä pikkutyttö oli hukkunut jokeen, muun perheen ollessa heinätöissä rannalla. Isän kertoessa tapausta tuli pitkäksi aikaa alakuloinen olo, joka vähitellen katosi lähestyttäessä Kesänkijärveä.

Miehet sauvoivat mutkaista jokea heikkoon vastavirtaan, maisemat vaihtuivat hitaasti. Ensin joen rannat avautuivat heinäisenä luusuana, sitten Kesänkijärvi ja sen kahtapuolta tunturit, joita aikaisemmin olin katsellut vain kylältä päin. Näin läheltä ne näyttivät melkein uhkaavilta.

Sauvomet vaihtuivat airoihin. Vastarannalta alkoi kävelytaival, josta ei erityisempiä muistikuvia ole, mutta epäilen että paarmat ja itikat pitivät huolen, ettei se liian mukava ollut.

Tuohilla katettu kota oli rakennettu pitkänomaisen rinteen laitaan. Rinteen alapuolella avautuivat Lalvavuoman heinäjängät. Kaulasen talojen heinämaat olivat sijainneet näillä aavoilla. Entiset jänkäniityt rehottivat nyt luonnon pajuttuneina kesantopeltoina, mutta kotaa käytettiin vielä marjastus- ja metsäreissuilla.

Kodan ympäristö oli meille pojille jännittävä ympäristö. Mieleen on jäänyt honka, jota kolistelimme ja jonka latva heilahteli. Aikuiset varoittelivat heiluvasta latvasta, joka saattaisi pudota päähän.

Varsinaisesta hillastuksesta muistan vain, että se oli yhtä ikävää ja tylsää niin kuin aina lapsena. Paarmojen kanssa tuskailua, putoilua vesikuoppiin ja ne vähät hillat mitä löytyi, menivät suuhun. Muutenkin hillasaalis jäi huonoksi myös aikuisilla.

Usein olen miettinyt, että yksi syy miksi olen aina ollut kahvin suurkuluttaja, on se tunnelma, kun heräsin havuilla katetulta kodan maapohjalta kuohuvan kahvin ja palavien tervaksien sekaiseen tuoksuun.